maanantai 4. helmikuuta 2013

Arvostelu kirjasta Vares ja kaidan tien kulkijat


Kaidan tien kulkijat on Reijo Mäen seitsemäs Vares-romaani. Se kertoo etsivästä nimeltä Jussi Vares, joka saa hankalalta ja kummalliselta vaikuttavan työtehtävän. Vares päätyy syrjäiseen pohjalaiskylään nimeltä Kahdenvirranmaa selvittämään murhatun nuoren tytön kohtaloa. Pikkukylä pitääkin sisällään enemmän mysteerejä, kuin etukäteen voisi arvella.
    
  Kirjan hahmot ovat toinen toistaan erikoisempia ja mielikuvitusta kutkuttavampia persoonia. Hahmot olivat juurikin se asia, josta pidin kirjassa eniten. Mäki oli romaanissaan onnistunut kuvaamaan henkilöt niin tarkasti, että hieman huonommallakin mielikuvituksella varustettu ihminen olisi voinut nähdä mielessään tarkan kuvan jokaisesta. Oli helppo kuvitella Sulo Peitsara seisomassa tiskin takana juomia tarjoillen tai Paskamantteliksi kutsuttu mies ajelemassa mopollaan vanha Homelite-merkkinen moottorisaha tarakalla. Hahmoista mielenkiintoisin oli tietenkin päähenkilö Jussi Vares. Hänen sanavalmiutensa ja ongelmanratkaisukykynsä auttaa hänet usein pulasta. Kirjaa lukiessa odotin mielenkiinnolla, milloin Vares joutuu taas käyttämään hoksottimiaan pelastaakseen itsensä tai jonkun muun nolosta tai ahdistavasta tilanteesta.
   
  Kirjan juoni herättää mielenkiinnon heti alussa, kun Olavi Hukkanen tulee kertomaan Varekselle murhasta. Siitä lähtien juoni etenee varsin mukaansatempaavasti, vauhdin vielä kiihtyen loppua kohti. Itsekin luin kirjan lähes kokonaan yhdessä päivässä, koska en vain malttanut laskea sitä käsistäni. Kirjan keskivaiheilla oli kuitenkin kohta, jossa juoni tuntui junnaavan paikallaan mielestäni turhan kauan. Vareksen tajuttomuustilaa käsiteltiin monta sivua ja vaikka kuvailu olikin onnistunutta, se kesti silti liian pitkään. Siinä kohtaa kirja kävi hieman pitkäveteiseksi. Onneksi se loppui aikanaan ja Vares pääsi taas jaloilleen.
    
  Dekkari noudatti lajilleen uskollisia piirteitä, ja esimerkiksi Vareksen ajatuksia kuvailtiin kirjassa runsaasti. Se oli viihdyttävää, koska hän pani merkille useita asioita ja pyöritteli niitä mielessään. Lähes jokaisesta dekkarista tuttu murha ja sen selvittely eivät tunnu aivan tavanomaisilta, koska kyseiseen murhaan vaikuttaa niin monta eri tekijää. Monien epäiltyjen ja heidän erilaisten motiiviensa lisäksi murhatun tytön kotiolot sekä muu elämä ei ole ihan tavallista.
Reijo Mäki tuo teoksessaan esille syrjäkylän elämää ja siihen liittyviä henkilöhahmoja. Hahmojen omia ongelmia ja erikoisia luonteenpiirteitä ja tapoja on pyritty kuvaamaan tarkasti ja siinä on myös hyvin onnistuttu. Kahdenvirranmaassa ei tunnu olevan yhtään ”normaalia” ihmistä, eikä paljon myöskään niitä, joilla on puhtaat jauhot pussissaan. Kirjassa käsitellään useitakin Kahdenvirranmaata koskettavaa mysteeriä samanaikaisesti, jotka sitten selviävät vyyhtenä lopussa. Kaiken selvitessä kerralla saattoi lukiessa ensin tulla hieman sekava olo, mutta siitä selvisi nopeasti.
      
   Kirjan aihe on mielenkiintoinen ja juoni on koukuttava hyvän ympäristön ja asioiden kuvailun takia. Myös juoni etenee sopivan nopeasti, eikä käsittele samaa asiaa liian kauan, tajuttomuuskohtaa lukuun ottamatta. Vares ja kaidan tien kulkijat on varmasti löytänyt paikkansa dekkareiden lukijoiden keskuudessa. Teoksen lukeminen oli mukava kokemus ja haluan jatkossa lukea muitakin Vares-romaaneja. Viihdyin kirjan ääressä helposti pitkän ajan kerralla ja sen lukeminen oli hyvin mukava kokemus.

1 kommentti:

  1. Erittelet perustellen dekkarin hyvä puoia sekä heikkouksia. Tämä tekee arvostelusta vakuuttavan. Teksti on kaiken kaikkiaan hyvin selkeä ja johdonmukaisesti etenevä - kiitettävää tasoa siis! Kun saat vielä käyttöösi analyysin termistöä kolmoskurssilla, pystyt hieman tarkempaan erittelyyn.

    VastaaPoista